SOME EARLY WORKS (2008-2012) OF MINE ARE EXHIBITED IN CAFÉ BAR NO 9 UNTIL 3.9.2016
Takaisin 2.8.-3.9.2016 / Café Bar No 9, Uudenmaankatu 9, Helsinki
Saku Soukan varhaistuotantoon keskittyvä näyttely Café Bar No 9:ssä sisältää valokuvateoksia, jotka sijoittuvat arkisen ja mystisen välille. Hänen valokuvissaan ihminen on yksilö jonka kautta kerrotaan ihmisyydestä laajemminkin. Niin unelmat ja haaveet kuin kivut ja surutkin nytkähtelevät liikkeelle valokuvakollaaseissa.
Saku Soukka on syntynyt vuonna 1982, ja valmistunut juuri Kuvataideakatemiasta. Hän on pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä Suomessa sekä osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.
Anna Jensen & Emma Suominen / Näyttelykuraattorit 2016
artists.bar9@gmail.com
.
STREAM GOES TO SOUL AS LIQUID IRON
My video Stream, 2014 will be shown in Seoul in S.O.S. -exhibition 24.-29.5.2016
RUNOUS, RAIVO, RAKKAUS
Opiskeluni Kuvataideakatemiassa ovat nyt ohi. Viimeisenä koulutehtävänä kirjoitin esseen pohjautuen Timo Kaitaron erittäin kiinnostavaan kirjaan
"Runous, raivo, rakkaus – Johdatus surrealismiin" ja saan siitä maisteritutkinnostani puuttuvat viimeiset filosofian 2 opintopistettä. Voit lukea esseeni täällä.
.
SOKEA VIRTA + PAPERIPEILI / BLIND STREAM + PAPER MIRROR
My exhibition Blind stream + Paper mirror is going on in Gallery Huuto in Helsinki until 10.4.2016. There are works of mine from the years 2009-2016.
Näyttelyssä on selattavissa ja myynnissä juuri avajaisissa julkaistu valokuva- ja runokirjani Paperipeili (Noxboox, 2016). Kirjaa saa näyttelystä 15 eurolla, joka on lähes puolet normaalista hinnasta. 160 sivua, runot suomeksi. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
/
Just in the opening released photography and poem book Paperipeili (Noxboox, 2016) by me is availaible in the exhibition to flip through and to buy. Price is 15 euros (during the exhibition) and it´s almost half price. 160 pages, poems in finnish. Free entry to the exhibition.
.
HELSINKI
September & October 2015
.
KAUHAJOKI
August, 2015
.
BUDAPEST
March, 2015
.
IKKUNA AUKI JA PEILI PALASINA
Viimeistelin maisteritutkinnon lopputyön Kuvataideakatemiaan tekemällä sen 13-sivuisen kirjallisen osuuden nyt keväällä 2015. Voit käydä lukemassa
tai selailemassa sitä täällä. Lisää kuvia teoksista joista tuossa kirjoitan löytyy nettisivuiltani www.sakusoukka.com ja Virta-video löytyy täältä täältä.
Jos kiinnostaa, mutta et jaksa lukea koko juttua, niin suosittelen lukemaan sivulta 10 lähtien. Siitä eteenpäin en
kirjoita enää niin suoraan ja konkreettisesti yksittäisiin teoksiin liittyen, vaan laajemmin teoksiini liittyvistä aiheista.